Loviisan Vihreät

29.1.2010

Jokainenhan meistä haluaa tehdä päätöksiä silkalla järjellä, puhtaan rationaalisesti. Tunteilla ei hyvässä päätöksenteossa pitäisi olla sijaa, koska ne häiritsevät järjen ääntä ja seurauksena on huonoja päätöksiä.Asiaan tietenkin kuuluu, että vastapuoli tunteilee. Itse kunkin omat päätökset ovat aina niitä rationaalisia.

Näinhän me siis usein ajattelemme. Pöyhkeimmät meistä uskovat rationaaliseen päätöksentekoon ihan oikeasti. Tiede-lehden tai psykologian tenttikirjan joskus avanneilla tosin saattaa takaraivossa piipittää pieni ääni, että järkeen perustuva päätöksenteko on vähintäänkin ongelmallinen käsite, jollei peräti täyttä puppua.

Mutta silti tunne-kortin esiin vetämistä voi olla vaikea vastustaa! Ah sitä nautintoa (tunne sekin) , kun pääsee sivaltamaan jollain netin keskustelupalstalla, että”Etkö nyt voisi jo siirtää tunteesi syrjään ja ajatella asiaa kerrankin puhtaalla järjellä?”.

Aaaah.

Sekin kuuluu asiaan, että tunne-leima isketään erityisen herkästi naisten ajamiin asioihin. Toisista välittäminen, ympäristöstä huolehtiminen, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatiminen jne. ovat tunteita. Esimerkiksi ahneus, pätemisentarve, vallanhimo ja hullunrohkeus taas eivät liity millään tavalla tunteisiin, vaan ovat nimenomaan sitä rationaalista päätöksentekoa.

Eikö olisi reilumpaa tunnustaa, että tunteet liittyvät kaikkeen päätöksentekoon. Samalla voisimme miettiä, minkälaisten tunteiden pohjalta haluamme päätökset tehdä.

Tea Malms

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

14.1.2010

Paljon melua hyvästä

Kanadalainen ydinvoimakriitikko Gordon Edwardskin sitten tuli, oli ja meni. Paljon oli ennakkoon negatiivista hälyä ja ihan turhan takia, koska herra oli erittäin asiallinen ja kiihkoton luennoitsija ja vieläpä miellyttävä kuunnella. Ydinvoiman kannattajien pelko siitä, että joku hörhö tulee saastuttamaan loviisalaisten vaikutuksille alttiit mielet hurmahenkisellä disinformaatiollaan, osoittautui turhaksi.

Gordonin ruotsinkielisellä lukiolla pitämän luennon (12.1.)  varsinainen aihe oli “Can nuclear power solve the climate crisis?” eli onko ydinvoimasta ratkaisuksi ilmastonmuutokseen. Vastaus tähän on helppo: ei ole. Syy on se, että kaikesta maailman sähköstä ydinvoimalla tuotetaan 16 prosenttia ja kaikesta energiasta vain pari prosenttia.  Merkittävälläkään ydinvoiman lisärakentamisella ydinvoiman osuutta sähköntuotannosta ei saataisi nostettua kuin 18 prosenttiin ja energian tuotannosta 3 prosenttiin. Ja koska ydinvoiman rakentaminen ja käyttöönotto on hidasta, se olisi joka tapauksessa liian hidas tie ilmastonmuutoksen ratkaisemiseksi.

Loppuosa luennosta keskittyi ydinvoiman tieteelliseen puoleen ja ydinvoiman riskeihin. Osa oli sellaista, minkä jo tiesimmekin tai meidän pitäisi tietää. Oli hyvä virkistää muistia joidenkin asioiden suhteen. Paljon oli myös ainakin minulle täysin uutta, tai vähintäänkin uudesta näkökulmasta.

Eräs hyvä pointti oli, että ihmiskunta ei ole vielä tähän päivään mennessä pystynyt täysin hävittämään mitään. Hävittäminen tarkoittaa tässä aineen täydellistä katoamista luonnon kiertokulusta. Sellaistahan ei tapahdu, vaan aine vain muuttaa muotoaan. Miksi sitten kuvittelemme, että pystymme turvallisesti hävittämään ison määrän  ydinjätettä, joka pysyy radioaktiivisena seuraavat 100 000 vuotta?

Ei kuvitellakaan, mutta hautaaminen on vanha hyväksi koettu keino saada jokin asia pois silmistä, pois mielistä. Edwards käytti vertausta lämmönlähteestä, joka suljetaan laatikkoon ja joka jatkaa lämmön tuotantoaan laatikon sisällä. Jokainen meistä tietää, mitä laatikolle ennen pitkää tapahtuu.

Tea Malms