Loviisan Vihreät

Tiedotteet

LÄHIRUOKAA LAITOSRUOKAILUIHIN!

Tiedotteet – 11. maaliskuuta 2010

Loviisan seudun vihreät katsovat, että keskuskeittiöhanke ja ruokapalveluiden ostosopimusten uusiminen luovat oivan tilaisuuden tuoda Loviisan julkisiin ruokahankintoihin ekologisia, eettisiä ja paikallistaloutta tukevia laatukriteereitä.

Vihreät vaativat, että laitosruokailuiden laadullisiksi kriteereiksi asetetaan lähiruoan suosiminen, geenimanipuloimattomat raaka-aineet ja pyrkimys asteittain lisätä luomuraaka-aineiden käyttöä.

Loviisa on talousarviossaan ja -suunnitelmassaan asettanut lähiruokatuotannon yhdeksi kaupungin strategiseksi painopistealueeksi. Vihreät katsovat, että yksi keskeinen tapa tämän pyrkimyksen toteuttamiseksi on, että kaupunki itse käyttää lähellä tuotettua ruokaa.

- Keskuskeittiöhanke mahdollistaa raaka-ainehankintojen keskittämisen, josta voi olla rahallisia hyötyjä, mutta myös laatukriteerien täyttäminen tulee helpommaksi kun hankintoja keskitetään, vihreiden kaupunginhallituksen jäsen Janne Länsipuro sanoo.

- Lähiruoan käyttäminen pitää huomioida jo suunnitteluvaiheessa ja rakentaa keittiö siten, että esimerkiksi perunan ja juuresten käsittely mahdollistuu. Olisi noloa jos Loviisassakin päädyttäisiin käyttämään esikeitettyä puolalaisperunaa vain siksi, että uudet tilat eivät mahdollista paikallisen tuotteen käsittelyä, Länsipuro huomauttaa.

- Loviisa on päättänyt aloittaa ilmastostrategian laatimisen. Strategian tavoitteena on leikata kaupungin toimien aiheuttamia kasvihuonepäästöjä. Neljännes suomalaisten ilmastoa lämmittävistä päästöistä syntyy ruoasta. Lähellä tuotettu ja vähemmän eläinkunnan tuotteita sisältävä ruoka on tehokas tapa niiden vähentämiseen, sanoo Loviisan vihreiden puheenjohtaja Tea Malms.

Lähiruoan lisäksi vihreät esittävät, että Itämeren suojelun ja luonnon monimuotoisuuden edistämisen nimissä Loviisan tulisi liittyä Portaat Luomuun -hankkeeseen, jossa luomuraaka-aineiden käyttöä lisätään asteittaan. Portaat Luomuun on matalan kynnyksen hanke, ensimmäisellä portaalla edellytetään vain kahden luomuraaka-aineen päivittäistä käyttöä.

Pernaja oli yksi Suomen ensimmäisistä gmo-vapaista kunnista. Sittemmin mm. Espoo, Tampere, Kerava ja Järvenpää ovat ilmoittaneet, etteivät hyväksy geenimuunneltuja raaka-aineita julkisiin ruokapalveluihinsa. Loviisan vihreät esittävät, että uuden Loviisan tulisi laajentaa Pernajaa koskenut päätös uuden kunnan ruokailuja koskevaksi.

Lisätietoja:
Janne Länsipuro 040 740 84 45
Tea Malms  044 526 08 72

LOVIISAN SEUDUN VIHREÄT: LISÄYDINVOIMAA EI VOIDA AJAA DEMOKRATIAA POLKIEN

Tiedotteet – 2. helmikuuta 2010

TIEDOTE
Vapaa julkaistavaksi 1.2.2010LOVIISAN SEUDUN VIHREÄT: LISÄYDINVOIMAA EI VOIDA AJAA DEMOKRATIAA POLKIEN

Loviisan seudun Vihreät katsovat, ettei yhteiskunnallisia päätöksiä voida tehdä voimassa olevaa lainsäädäntöä rikkoen, edes silloin kun kyseessä on valtakunnallisesti merkittävä hanke - tai varsinkaan silloin.

Vihreiden mielestä Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on toiminut kuntajakolain hengen vastaisesti pyytäessään hätiköiden ydinenergialain edellyttämiä lausuntoja lakkaavilta kunnilta, vanhalta Loviisalta ja Ruotsinpyhtäältä. Näin ministeriö on toiminnallaan luomassa vaarallisen ennakkotapauksen.

- Jos niinkin merkittävässä asiassa kuin ydinvoiman lisärakentaminen voidaan laittaa mutkat suoriksi, voi vain arvailla, mitkä merkittävät ja vähemmän merkittävät asiat seuraavaksi aiotaan runnoa läpi laeista piittaamatta, toteaa Loviisan seudun vihreiden puheenjohtaja Tea Malms.

Vihreiden mielestä lausuntomenettelystä KHO:een tehty valitus on aiheellinen ja periaatteellisesti tärkeä. Lausunto, jonka Vanha Loviisa antoi Fortumin periaatepäätöshakemuksen liitteeksi, taas tulee viralliseksi vasta, jos KHO hylkää valituksen. Tässä valossa Loviisan aktiivinen lobbaus hankkeen edistämiseksi näyttäytyy ennenaikaisena ja kuntademokratiaa väheksyvänä.

Vihreät katsovatkin, että voimat tulisi nyt Fortumin mainostamisen sijaan keskittää uusiin elinkeinopoliittisiin avauksiin, varsinkin koska lisäydinvoimalle ei ole kotimaista tarvetta.

- Tuli lisäydinvoimaa tai ei, Loviisa tarvitsee joka tapauksessa monipuolisemman elinkeinorakenteen, lisää yrittäjiä, työntekijöitä ja asukkaita, Vihreät korostavat.
Lisätietoja: Tea Malms, 044-526 0872

Kansanedustaja Timo Juurikkala Loviisassa: Yhtään uutta ydinvoimalaa ei tarvita

Tiedotteet – 18. lokakuuta 2009

Kansanedustaja Timo Juurikkala (vihr) Loviisassa 17.10.2009:
Yhtään uutta ydinvoimalaa ei tarvita

Loviisassa lauantaina puhunut kansanedustaja Timo Juurikkala (vihr) korosti, ettei tarvetta yhdellekään uudelle ydinvoimalaluvalle ole. Sähkönkulutus kääntyi Suomessa laskevalle uralle jo ennen taloustaantuman alkua, joten sähkön tuonti ja pääosa hiilen käytöstä voidaan lopettaa vuoteen 2020 mennessä. “Moniongelmaisen ydinvoiman varaan ei Suomen tulevaisuutta kannata rakentaa”, linjasi Juurikkala.

Lisäydinvoimalla saatava sähkö menisi pääosin vientiin, koska tarvetta suurelle lisäsähkömäärälle ei Suomessa ole. Hallituksen ilmasto- ja energiastrategian yhteydessä eduskunta linjasi, ettei kapasiteettia rakenneta sähkön pysyvää vientiä varten. Ydinsähkön vienti tarkoittaisi asiallisesti ottaen samaa kuin ydinjätteen tuonti, jonka Suomen lait kieltävät.

Suomen on viisasta keskittyä uusiutuvan energian kehittämiseen. Uusiutuvaan energiantuotantoon liittyy erittäin vahvaa kasvupotentiaalia maailmanlaajuisesti, ja näillä markkinoilla meidän kannattaa olla mukana. Satsaaminen ydinvoimaan tukkisi sähkömarkkinat pitkäksi aikaa ja veisi pääomia ja kehittämispanoksia muilta energiamuodoilta kuten tuuli- ja bioenergialta ja jopa energiansäästöltä, totesi Juurikkala.

“Suomen viennin kehittämisessä panoksia on jatkossakin laitettava korkeaan teknologiaan, ei sähkön tai sellun kaltaiseen bulkkituotantoon”, korosti vihreiden tuore kansanedustaja puheessaan, ja ihmetteli samalla Kokoomuksen päinvastaisia linjauksia.

Vihreää taustatietoa ydinvoimasta:
Vihreän eduskuntaryhmän sivusto: Ydinvoimaa - ei kiitos!
ydinvoima-oras-tynkkynen-071009.ppt
ydinvoima_timo-juurikkala_071009.ppt

Jyrki Kasvi Loviisassa 15.10.2009: Kirjastosta lataamoksi

Tiedotteet – 15. lokakuuta 2009

Tiedote 15.10.

JULKAISUVAPAA KELLO 18.30

Jyrki Kasvi: KIRJASTOSTA LATAAMOKSI - Yleiset kirjastot jo sata vuotta verkottumisen ja tietoyhteiskunnan edelläkävijöitä.

- Perinteinen kirja ei ole kokonaan kuolemassa, mutta erilaiset digitaaliset kirjat ovat tulevaisuudessa tärkein kirjallisuuden lukutapa. Kirjastot eivät voi jäädä seuraamaan kehitystä sivusta, vaan niiden on tarjottava digitaalisia tekstejä asiakkaiden lukulaitteille ladattavaksi. Kuntapäättäjiltä edellytetään uudenlaista ajattelua, kun kirjojen ostamisen sijaan ostetaan oikeutta välittää digitaalista palvelua kuntalaisille, totesi kansanedustaja ja Vihreiden varapuheenjohtaja Jyrki Kasvi puhuessaan torstaina Loviisan seudun Vihreiden tilaisuudessa Loviisan Raatihuoneella.

Tiedon leviäminen ja demokratian laajeneminen ovat kulkeneet käsi kädessä. Yleinen oppivelvollisuus ja yleinen kirjasto ovat olleet tärkeimpiä tekijöitä yhteiskunnantasa-arvoistumisessa. Kirjastolaitoksen uudistuminen tietoyhteiskunnassa edellyttää monia muitakin asioita kuin digitaalisia kirjoja.

- Kirjastoista on haettu tietoa ja niiden ammattitaitoinen henkilökunta on auttanut kaikkia tiedonjanoisia. Suomen muuttuessa yhä monikulttuurisemmaksi ja väestönikääntyessä, tarvitaan entistä enemmän kirjastojen kaltaisia paikkoja, joissavoi harjoitella tietoyhteiskuntataitoja. Pelkät investointirahat kirjoihin,laitteisiin ja digitaalisten palveluiden välitysoikeuksiin eivät riitä, vaanniiden rinnalle tarvitaan myös henkilökuntaa, esimerkiksi informaatikkoja ja mediakasvattajia, totesi Kasvi.

- Kirjastot ovat olleet verkottuneita tietoyhteiskunnan kohtauspaikkoja myös aikana, jolloin näitä sanoja ei vielä käytetty. Näin on oltava myös jatkossa, painotti Kasvi.
Lisätietoja:

Jyrki Kasvi, gsm 050 511 3120

Jyrki Kasvi - Osallistuva tietoyhteiskunta:
loviisajyrkikasvi.ppt

Kansanedustaja Juurikkala kertoo loviisalaisille, miksi lisäydinvoimaa ei tarvita

Tiedotteet – 15. lokakuuta 2009


TIEDOTE
Loviisan seudun vihreät ry
15.10.07

KANSANEDUSTAJA JUURIKKALA KERTOO LOVIISALAISILLE MIKSI LISÄYDINVOIMAA EI TARVITA

Loviisan seudun vihreiden vieraana on lauantaina 17.10.09 kansanedustaja ja Vihreiden ydinvoimatyöryhmän puheenjohtaja Timo Juurikkala.

Juurikkala kertoo Loviisan raatihuoneella, kaupunginhallituksen huoneessa klo 11-13 pidettävässä tilaisuudessa, miksi Suomi ei tarvitse lisäydinvoimaa.

Vihreiden näkemys lisäydinvoiman tarpeettomuudesta perustuu uusimpiin sähkönkulutusarvioihin. Sähkönkulutus on lähtenyt laskuun jo nousukaudella eikä näköpiirissä ole syitä, joiden takia lisätuotantoa tarvittaisiin vuoteen 2020  mennessä, vaikka Venäjän tuonti lopetettaisiin.

Olkiluoto 3 tuottaa valmistuessaan enemmän sähköä kuin Venäjältä tuodaan, fossiilisilla tuotettua energiaa on helpompi korvata uusiutuvilla kuin ydinvoimalla, ja säästötoimet leikkaavat kulutusta. Vihreät katsovat, että Loviisan kannalta olisi hölmöä elinkeinopolitiikkaa hirttäytyä odottamaan uutta ydinvoimahanketta, jota ei sähkönkulutuslaskelmien valossa koskaan tule.

LISÄTIETOJA: Sonja Ilvetsalo-Koskinen 040 354 7073

Jyrki Kasvi ja piraatti Böök Loviisan Vihreiden tietoyhteiskuntaillassa

Tiedotteet – 14. lokakuuta 2009

TIEDOTE 14.10.09

JYRKI KASVI JA PIRAATTI BÖÖK LOVIISAN VIHREIDEN   TIETOYHTEISKUNTAILLASSA 15.10.09

Loviisan seudun vihreät ry järjestää torstaina 15.10.09 klo 18.30 alkaen tietoyhteiskunta-aiheisen keskustelutilaisuuden Loviisan Raatihuoneen vanhassa valtuustosalissa. Keskustelun alustavat kansanedustaja ja Vihreiden varapuheenjohtaja Jyrki Kasvi, sekä Loviisan kunnallisvaaleissa Piraattipuolueen listalta valtuustoon pyrkivä Mikael Böök.

Keskustelun aiheena on uuden kaupungin tietoyhteiskuntapolitiikan ulottuvuudet - kaupungin ohjelmistovalinnat, kirjaston rooli kaupunkilaisten tiedonsaannin mahdollistajana, sekä tietoyhteiskunnan tuomat mahdollisuudet avoimen päätöksenteon ja kansalaisvaikuttamisen näkökulmasta.

Loviisan vihreiden tavoitteena on mahdollisimman osallistava päätöksentekokulttuuri uudessa Loviisassa. Sen syntymisen kannalta on keskeistä, että kaupunkilaiset voivat paitsi tutkia asiakirjoja jo valmisteluvaiheessa, myös osallistua niiden laatimiseen ja kommentoida niitä sähköisissä tiloissa.

LISÄTIETOJA: Sonja Ilvetsalo-Koskinen
040 354 7073

Ehdokkaiden yhteystiedot

Tiedotteet – 7. lokakuuta 2009

201. Abdelmeguid Essam, 040 7175564, essam.roman@hotmail.com

202. Arlin-Kippola Anna-Kaarina, 040 8361872, ak.pola@sulo.fi

203. Brotherus Vilma, 044 3314210 

204. Eriksson Tytti, 040 3142092, tytti10@hotmail.com

205. Galkina Galina, 0400 587575, galinagalkina196@hotmail.com

206. Hinkkanen Elina, 040 5558903, elina.hinkkanen@gmail.com

207. Ilvetsalo-Koskinen, 040 3547073, sonja.ilvetsalo@sulo.fi

208. Ikonen Jyrki,  040 5065279, jyrki.ikonen@norwood.fi

209. Kühn Marja, 040 5045051, mkuhn@sulo.fi

210. Käyhkö Janina, 040 7194898,  janina.kayhko@helsinki.fi

211. Lehtonen Liisa, 050 5352080, liisa.l@dnainternet.net

212. Länsipuro Janne, 040 7408445, janne.lansipuro@vihreat.fi

213. Mustonen Marjo, 050 5563000, marjo.mustonen@sulo.fi

214. Noroviita Timo, 0440 514030, timo.noroviita@loviisa.fi,

215. Vesa Noroviita,vesa@styrge.com

216. Ora Ulla,  040 7410949, ulla.ora@sulo.fi

217. Parviainen Cicca, 041 4897817,  kirsi.parviainen@feriafinland.fi

18. Purtilo Kirsi,  050 3768057, gaselli@sulo.fi

219. Riippa Ã…sa, 0400 910804, asa.riippa@hotmail.com

220. Rossi Reeta,  050 5406204, reeta.rossi@gmail.com

221. Sinkkonen Riitta, 040 3034281, riitta.sinkkonen@loviisa.fi

222. Turunen Sanni, 050 3637732, sanni.turunen@kolumbus.fi

223. Törnblom Gunilla, 0400 832863, uffe.nilla@sulo.fi

224. Törnroos Jorma, 040 5736731, jorma.tornroos@sulo.fi

225. Vaherjoki Emilia, 044 3626640, emilia.vaherjoki@gmail.com

226. Felin Tuula, 040 8471233, kamariherra@sulo.fi

Tiukka EI turhalle kielipiperrykselle!

Tiedotteet – 6. lokakuuta 2009

LOVIISAN SEUDUN VIHREÄT RY
TIEDOTE
24.9.09

LOVIISAN VIHREÄT:
TIUKKA EI TURHALLE KIELIPIPERRYKSELLE!

Vihreiden mielestä uudessa Loviisassa on olennaisinta keskittyä toimivan, elinvoimaisen, monikielisen ja
monikulttuurisen kaupunkiseudun kehittämiseen. Vanhojen kieliriitojen esiin nostaminen on väsynyttä ja vie huomiota oikeilta asioilta.

Sillä, minkä kielinen väestö on uuden Loviisan aluetta milloinkin asuttanut, on hyvin vähän käytännön merkitystä ratkottaessa esimerkiksi maankäytön, terveydenhuollon tai elinkeinopolitiikan solmuja tämän päivän monikulttuurisessa Suomessa. Koulurakennusongelmia ratkaistaessa on uusien loviisalaisten syytä yhdistää voimansa ja puhaltaa yhteen hiileen yli kielirajojen, Vihreät totesivat pohtiessaan paikallislehdistössä noussutta kielikeskustelua.

-Kielellisen yhdenvertaisuuden toteutuminen on tärkeää, mutta kielikysymysten ylikorostaminen vie energiaa ja luo tarpeetonta vastakkainasettelua, sanoo Loviisan Vihreiden puheenjohtaja Sonja Ilvetsalo-Koskinen.

-Yksi konkreettinen tapa osoittaa, että uusi Loviisa on aidosti monikielinen kaupunki, on antaa Pernajan ja Liljendalin katukylttien ja opasteiden jäädä nykyiseen muotoonsa. Tämä osoittaisi, että uudessa Loviisassa ei ole tärkeintä se, mikä kieli on päällimmäisenä vaan se, että kaikki kielet kukoistavat ja ihmiset saavat käyttää heille luontevinta kieltä, sanoo pernajalainen Vihreä valtuutettu Janne Länsipuro.

Vihreät katsovat, että katukylttisouviin tarvittaville rahoille löytyisi käyttöä vaikkapa Loviisan muiden kuin ruotsin-tai suomenkielisten asukkaiden palveluiden parantamisessa.

- Me haluamme olla uusloviisalaisia siinä missä muutkin, emme ikuisia maahanmuuttajia. Vaikka opimme suomea ja ruotsia mielellämme, on kaupungin kyettävä jossain määrin viestimään myös muilla alueelle tärkeillä kielillä, esimerkiksi venäjäksi, sanoo vihreiden kuntavaaliehdokas Galina Galkina.

Lisätietoja:
Sonja Ilvetsalo-Koskinen 040 3547073
Janne Länsipuro 040 740 84 45
Galina Galkina 0400 587 575

Loviisan Vihreät on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu